Savustettua häränrintaa, säräjuurekset ja nopea punaviinikastike

Huolella ajan kanssa savustettu häränrinta on mehukas liha, josta riittää pitkään ja monelle. Kaveriksi sopii grillatut juurekset ja punaviinikastike.

Savustettu häränrinta

5 kg häränrintaa

200 g rub-marinadia

5 dl bbq-kastiketta

suolaa ja pippuria tarvittaessa

 

Säräjuurekset

1 kg juureksia (porkkana, mukulaselleri, palsternakka)

200 g voita

½ dl hunajaa

suolaa, pippuria

 

Nopea punaviinikastike

2 dl punaviiniä

2 dl vahvaa lihalientä

1 dl fariinisokeria

suolaa

maissitärkkelystä suurustamiseen

 

Ota liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Voit poistaa osan rasvasta (ei pakollista) sekä jäntevimmät kalvot. Mitä enemmän jätät lihaan rasvaa, sen mehukkaampaa siitä pitkään kypsentämällä tulee.

Hiero pintaan puolet bbq-kastikkeesta, tähän käy mainiosti kaupan hyllyltä melkein mikä tahansa valmiskastike, valitse siis omien makutottumusten mukaan. Sama koskee rub-marinadeja, niissäkin valikoima on melkoinen. Anna lihan maustua n. 2 tuntia huoneen lämmössä kelmun alla.

Voit ottaa lihaan halutessasi hieman väriä ja makua esimerkiksi Mustang Kamadosta tai muusta hiiligrillistä. Tämän jälkeen valmistele Mustang Kymi kaasusavustin, täytä vesiastia täyteen vettä ja aseta liotetut savustuspurut/hake niille tarkoitettuun astiaan. Purujen määrässä hyvä perusohje on n. 2dl/lihakilo. Lämmitä savustin n. 100 asteeseen ja anna tupruttaa hetki. Tämän jälkeen voit laittaa lihat savustimeen, samalla oven avauksella pääsee ns. häkälöylyt ulos kaapista. Laita lihamittari lihan paksuimpaan kohtaan ja aseta tavoitelämpötilaksi 89 astetta. Savustuslämpötilan tulisi olla koko savustuksen ajan 95-100 astetta.

Tämän jälkeen tehtävänäsi on huolehtia, että vesiastiassa on koko savustuksen ajan vettä. Savustusaika riippuu lihan paksuudesta, sen lämpötilasta kaappiin laittaessa, sekä tietysti kaapin sisälämpötilasta. Valele lihoja tasaisin väliajoin jäljelle jääneellä bbq-kastikkeella. Näillä ohjeilla savustusaika pitäisi olla n. 16 tuntia, joten malttia.

Purut tietysti palavat loppuun jossain vaiheessa ja niitä ei tässä ole tarkoitus lisätä savustuksen aikana, liha saa kyllä tarvittavat aromit jo savustuksen alkuvaiheessa. Purujen valinnassa seuraa taas intuitiotasi, makutottumuksiasi ja valitse hieman karkeampaa purua/haketta esim. Mustang savustushake omenaa, bourbonia tai hikkoria. Nämä ovat kaikki erinomaisia juuri lihansavustamiseen.

Kun lihan lämpötila lähenee 89 astetta valmista lisukkeet. Pilko juurekset reilun kokoisiksi paloiksi grillin kestävään vuokaan ja mausta suolalla, pippurilla sekä hunajalla. Laita lopuksi voi kuutioina päälle ja aseta epäsuoralle lämmölle n. 200 asteeseen ja grillaa 25-35 min. Voit käyttää hyvin myös uunia. Kääntele juureksia kerran tai kaksi grillauksen aikana.

Punaviinikastike valmistuu kädenkäänteessä. Laita ainekset kattilaan ja keitä kokoon niin, että jäljellä on enää noin puolet. Mausta suolalla. Suurusta vielä halutessasi, jos kastike tuntuu liian laihalta.

Anna lihan vetäytyä huolella folioon käärittynä 30 min ennen sen leikkaamista. Tätä herkkua on parempi valmistaa reilumpi satsi kerralla, koska tämä kypsyttäminen vaatii hiukan aikaa ja valmisteluja. Savustettu häränrinta sopii nautittavaksi myös kylmänä sellaisenaan tai vaikkapa leivän päällä leikkeleen tavoin, kokeile vaikka!

 

Seuraa meitä